Superruokaa maailmalle

Berliinissä, Saksassa on parhaillaan meneillään maailman suurimmat ruokamessut, Grüne Woche, Vihreä viikko. Messuilla on yli 400 000 kävijää ja toimittajiakin pyörii 11 ha messualueella noin 4000. Tänä vuonna kumppanuusmaana on Suomi, eli maamme ruokatarjonta, luonto ja matkailu ovat näkyvästi esillä niin messuihin liittyvässä viestinnässä, kuin vaikkapa avajaisten ruokatarjoillussakin. Tavoitteena on saada vientimahdollisuuksia suomalaisille ruokatoimijoille ja matkailijoita Suomeen.

Suomi nostaa messuilla esiin ruuan ja luonnon puhtauden, vastuulliset ruuantuotantotavat, upeat maut ja tietenkin eksoottisen arktisuuden.

Maataloudessamme on runsaasti erityisiä piirteitä muiden maiden tuotantoon verrattuna. Meillä todellakin on puhdas luonto. Ruuantuotantomme on vastuullista. Ruoka on puhdasta niin lääkejäämien, raskasmetallien kuin muidenkin vierasaineiden mittapuilla. Puhtaus syntyy maatiloilla, alkutuotannossa, eikä elintarviketeollisuuden mittavilla käsittelyprosesseilla.

Meillä on valtavat mahdollisuudet, kun teemme yhteistyötä ja uskallamme ajatella uudella tavalla. Puhtaassa maaperässämme ja puhtaissa pohjavesissämme, on menestyksen mahdollisuudet. Meillä on myös osaava viljelijäkaarti ja osaamista edistävä maatalouden toimintaympäristö neuvojineen.

Ainoa, mikä on tällä hetkellä pielessä, on tuotannon kannattavuus. Se voikin olla se pahin este. Jos saamme kannattavaa vientiä aikaiseksi, tuotannon kannattavuuden paranemiselle on hyvät mahdollisuudet. Sitä ennen jo on huolehdittava siitä, että nuoret uskaltavat tulla alalle ja investointeja tuotannon kehittämiseen tehdään. Taas on riskinä, että kurki kuolee ennen kuin suo sulaa.

Julkaistu 19.1.2019 Iisalmen Sanomissa ja 18.1.2019 Karjalaisen nettisivuilla.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *