Ostin muutama vuosi sitten metsätilan. Sitä ovat hoitaneet sukulaiseni monessa sukupolvessa huolellisesti. Vastuu siitä, että teen puolestani oman osani huolellisesti, on suuri: jääkö metsä seuraaville sukupolville vieläkin paremmassa kunnossa? Lainanlyhennyksiä varten metsästä pitäisi saada myös tuloja.
Tänä syksynä tilalla tehtiin harvennushakkuuta. Paikallinen metsäkoneyrittäjä, entisen koulukaverini firma, toteutti hakkuun. Kävin katsomassa hakkuuta paikan päällä. Nuori metsäkoneenkuljettaja ohjasi Vieremällä valmistettua metsäkonetta ammattitaitoisesti: valitsi poistettavat puut, karsi, katkoi ja pinosi puulajeittain uran varteen. Männikkö ja koivikko saivat rutkasti valoa ja tilaa. Nyt puilla on mahdollisuus järeytyä ja tuottaa hyvää tukkia mahdollisimman paljon. Kun valoa on, yhteyttäminen vilkastuu ja puiden kasvu paranee. Harvennus oli välttämätön toimenpide, jos aion saada 30 vuoden päästä mahdollisimman paljon hyvälaatuista, monikäyttöistä puuta.
Metsä on pitkän ajan sijoituskohde. Siihen sitoutuu myös suuri määrä tunnetta, sillä metsä on omistuskohteena hyvin konkreettinen. Pankkitilillä kaikki toimenpiteet eivät näy välittömästi, mutta tekemättömät toimenpiteet heijastuvat kymmenien vuosien päästä pienempinä tuloina. Pelkkää tukkipuuta metsästä ei saa, vaikka haluaisikin. Kuitupuuta tulee väistämättä. Koska harvennusten varsinainen hyöty realisoituu ehkä vasta seuraavalle omistajasukupolvelle, on harvennushakkuiden hyötyä saatava näkyviin myös heti toimenpiteen jälkeen. Siksi kuitupuun hyvä kysyntä ja hinta motivoivat tekemään harvennushakkuun. Veikeää on, että siitä on myös isompaa hyötyä: puuta osataan nykyään käsitellä niin, että sen kuiduista ja muista ainesosista voidaan valmistaa mitä erilaisempia tuotteita, joilla esimerkiksi voidaan korvata muovia tai fossiilisia energialähteitä. Parhaimmillaan biotuotetehdas on paitsi energiaomavarainen, pystyy myös myymään prosessin aikana syntyvää uusiutuvaa energiaa muille.
Ihmeellistä on myös se, että kun moto metsässä käy ja tekee tilaa jäljelle jääville puille kasvaa ja järeytyä, myös hiilensidonta lisääntyy. Suomen metsien puuston määrä onkin 1,7-kertaistunut sadassa vuodessa. Siinä ovat takana korkeatasoinen tutkimus, neuvonta ja koulutus sekä yksityisten metsänomistajien aktiivinen metsänhoito. Kasvu voi nykyisestä vuosittaisesta 107 miljoonasta kuutiometristä edelleen parantua, sillä hoitorästejä nykymetsissä on edelleen runsaasti.
Siksi viimepäivien ulostulot siitä, että metsien hakkuumäärät Suomessa on nyt sementoitava 74 miljoonaan kuutiometriin, ovat käsittämätöntä soopaa. Metsien kasvun kiihtyessäkö tehtäisiin päätös, että ei niitä enää saa hoitaa yhtä hyvin, kuin tähän saakka? Nytkö, kun metsänhoidon merkitys kasvulle on näkyvillä, alettaisiin jarrutella?
Osa metsäkeskustelijoista tarkastelee asiaa yksittäisen puun kannalta: Nyt juuri tämän kuusen kohdalla hiilensidonta loppui ja hyödyntäminen tuottaa päästön. Osa tarkastelee kymmenen vuoden perspektiivillä, jolla nykyinen kiihtyvä metsänkasvu ei ehdi vielä lisätä hiilivarastoa. Osa taas katsoo asiaa usean kymmenen vuoden perspektiivillä: silloin sekä metsän hiilinielu että hiilivarasto ovat kasvaneet nykyisestä. Metsänomistaja katsoo asiaa kokonaisen tilan näkökulmasta: tilalla on oltava tasainen ikärakenne, sopivasti taimikoita, eri-ikäistä kasvatusmetsää sekä uudistuskypsää metsää, jotta se on sekä töiden että talouden kannalta järkevä.
Hallitus kuulemma hakkaa Suomen metsät. Ilmeisesti hallituksen iltakoulut vietetään nykyisin savotalla. Ministereiden puvut ja jakut vaihtuvat metsurin asuun, moottorisaha laulaa ja moto pyörii. Pokasahalla hakkuut kävisivät kovin hitaasti, vaikka siinä sitä vasta hallituspuolueiden yhteispeli kehittyisi.
Kati Partanen
Kolumni on julkaistu Maaseudun Tulevaisuudessa 5.11.2018
https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/artikkeli-1.325675