Viime viikon loppupuolella uutisoitiin selvityksestä, jonka mukaan Suomen on mahdollista päästä hiilineutraaliksi 2040 -luvulla. Se edellyttää muutoksia ihmisten kulutustottumuksiin, lähinnä siis ylikulutuksen ja tuhlaamisen loppumista. Tarvitaan myös maa- ja metsätalouden hiilensidonnan kehittämistä.
Asioiden yksinkertaistamiseksi julkaistiin raflaavia otsikoita. Uutissivuille tuli esimerkiksi listoja, mitkä ruoka-aineet ovat hyviksiä, mitkä pahiksia. Perusteena tälle olivat hiilidioksidipäästöt tuotekiloa kohden.
Joulukuussa julkaistiin tutkimus, jossa hiilidioksidipäästöjä tarkasteltiin ruokatuotteen ravitsemukselliseen arvoon verrattuna: Millainen ruokalautanen olisi viisas paitsi ravitsemuksellisesti, myös ilmaston kannalta. Se ei jostain syystä kerännyt yhtä paljon huomiota. Siinähän mm. suomalainen naudanliha todettiin järkeväksi valinnaksi.
Kiihkeässä keskustelussa haetaan kiihkeästi myös perusteluja. Maailma on väärällään erilaisia artikkeleita ja tekstejä, joilla perustellaan erilaisia asioita. Ruokavalioon ja ruuan ympäristövaikutuksiin liittyvissä keskusteluissa infoähky on helposti saavutettavissa. Tavallisen ihmisen päälle vyöryy mitä erilaisempia tietopaketteja siitä, mitä pitäisi syödä, mitä ei saa syödä ja mitä voi syödä, kunhan muistaa hyvittää tekosensa universumille.
Tutkimuksista haetaan omien mielipiteiden tueksi ne, jotka tuntuvat itselle sopivimmilta. Ne, jotka sotivat omaa maailmankuvaa vastaan, leimataan asenteellisiksi ja tarkoitushakuisiksi tutkimuksiksi. Media tekee parhaansa nostaakseen tutkimustuloksista raflaavia otsikoita klikkausten toivossa. Tavallinen kansalainen ahdistuu.
Hyvä yleisneuvo on palata siihen aikaan, kun lautasmalli oli arvossaan: nauti kohtuudella ja sesonginmukaisesti. Mummon opetukset eivät ole vanhentunutta tietoa, vaikka ovatkin vuosikymmenten takaa: ota lautaselle se, mitä jaksat ja syö lautanen tyhjäksi. Vältä mässäilyä. Liha ja kala ovat arvoruokaa, niitä pitää arvostaa.
Kiihkeässä keskustelussa on roimittu myös tutkimussektoria. Tutkijoiden etiikkaakin on arvosteltu. Tutkimusmaailmaan kuuluu asioiden tarkastelu eri näkökulmista ja äkkisestään katsoen ristiriitaisetkin tulokset. Kutakin tutkimusta arvostellessa kannattaa kiinnittää huomiota aineistoon, tutkimustapaan ja näkökulmaan. Etenkin biologisissa tieteissä yksiselitteisten totuuksien löytyminen on hankalaa. Esimerkiksi ruuantuotannon ympäristövaikutuksissa on huomioitava koko hiilenkierto: hiiltä sidotaan, sitä käytetään tuotannossa ja sitä vapautuu. Ydinasia on, miten hiilenkierto pidetään hallittuna. Turhia hiilidioksidipäästöjä ei pitäisi sallia.
Yhdestä asiasta tiedemaailma on ilmastonmuutoskeskustelussa yksimielinen: suurin syyllinen ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvuun on fossiilisten polttoaineiden käyttö. Fossiilisten polttoaineiden mukana vapautuva hiili on vieläpä sitoutunut ammoisina aikoina, kymmeniätuhansia vuosia sitten. Uusiutuvien luonnonvarojen käyttö on siis välttämätöntä myös tästä näkökulmasta: uusiutuvien energialähteiden tuotantoa on kehitettävä, kaikenlaista tuhlausta pitää välttää.
Maatalouden hiilinielujen osalta tutkimus on vielä kesken. Oleellista on kuitenkin huomata se, että maa- ja metsätalous eivät suinkaan ole ilmastonmuutoksen hillinnässä ongelma, vaan ratkaisu. Se ei synny museoimalla, vaan järkevällä peltojen ja metsien käytöllä. Esimerkiksi viljelymenetelmien vaikutusta pitää vielä tutkia, joten maa- ja metsätalouden perustutkimuksen rahoitus on turvattava. Ilman laadukasta perustutkimusta ei synny yhtään innovaatiota.
Kati Partanen, WFO:n naisten komitean pj.
Julkaistu Maaseudun Tulevaisuus -lehdessä 4.3.2019. https://www.maaseuduntulevaisuus.fi/mielipiteet/vieraskolumnit/artikkeli-1.387917